Tietokoneeksi määritellään laitteet, jotka käsittelevät ohjelmointinsa mukaan tietoa numeeris-loogisesti. Ensimmäiset varsinaisten tietokoneiden katsotaan löytyvän 1940-luvulta. Toisen maailmansodan aikana koneet kehittyivät sotatoimien hyödyksi. Jo aikaisin koneilla oli mahdollista pelata simppeleitä pelejä, mutta varsinaisesti yleiseen käyttöön ja esimerkiksi kotikoneille ne levisivät vasta 1980–luvulla.Ensimmäiset tietokonepelit olivat yksinkertaisia shakin kaltaisia pelejä. Lisäksi oli pelejä joista käytetään nimitystä tekstiseikkailupelit: Pelaaja ohjaa kirjoittamalla erilaisia komentoja sekä tapahtumia. Esimerkiksi 1977 julkaistu Zork on tällainen peli, jossa paikat esitetään kirjallisesti kuvailtuna. Toimintamalli on siis tietokoneen perimmäisen toimintatavan mukainen; joku/jokin antaa käskyjä ja joku/jokin toteuttaa niitä. Pian julkaistiin myös tunnettuja ”Pong”-tyyppisiä pelejä, jotka moni meistä muistaa. Ne ovat ns. pöytätennis-pelejä. Aito & alkuperäinen tulee kuitenkin Atari yhtiöltä Nolan Bushnelin suunnittelemana.Yleisesti usein Tetristä luullaan ensimmäiseksi tietokonepeliksi sen räjähdysmäisen suosion ja maailmanlaajuisen tunnettavuuden vuoksi. Näin ei kuitenkaan ole; Peli kehitettiin Aleksei Pazitnovin toimesta alun perin opettamaan hävittäjille havainnointi- sekä päättelykykyä.Peliteollisuudessa katsotaan olleen muutamia lama-aaltoja sekä useita eri sukupolvia. Eri pelityypeillä on kaikilla myös kehityskaarensa ja omat historiikkinsa. Esimerkiksi ensimmäinen tunnettu videopeli ”hahmo” oli Pac-man, joka myös edustaa ensimmäisenä kehitettyä sokkovideopeliä.Mielenkiintoista on ajatella, kuinka suurin osa lelukaupoista kuvitteli ensimmäisten pelilamojen aikoihin 1980-luvun alussa pelien olleen pelkkä ohimenevä muotivillitys.